Hae tästä blogista

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Late Lammas-kakku

Perus gluteeniton kakkupohja. 

Täytteenä vadelmamousse.

(Hyviä ohjeita löytyy googlesta :) )

Koristeluun käytetty vaahtokarkkeja, sokerimassaa ja marsipaania. Vaahtokarkit kiinnitetty vadelmamousseen, mutta kannattaa käyttää esim. kermavaahtoa. 







Gluteeniton karpalojuustokakku

Pohja:

25g sulatettua voita
½dl sokeria
1rkl gluteenittomia jauhoja
½tl leivinjauhetta
1dl kaurahiutaleita

Sekoita kaikki aineet keskenään. Kaada irtopohjavuoan pohjalle, paista 200 asteessa n.7min. Jäähdytä.

Täyte:
2½dl vispikermaa
200g maustamatonta tuorejuustoa
130g valkosuklaata
3rkl sokeria
2tl vaniljasokeria
5 liivatelehteä
½dl maitoa

1½dl karpaloita 
1dl kinuskia

Vatkaa kerma vahdoksi, lisää joukkoon tuorejuusto, sulatettu suklaa, sokerit ja kuumaan maitoon liuotettu liivate. Kaada puolet täytteestä pohjan päälle. Ripottele päälle karpalot ja kinuski. Lisää loput täytteestä. Anna jähmettyä jääkaapissa 30min-1h. 

Koristele esim. karpaloilla, kinuskilla ja suklaalla. Tarjoiluun kinuskikastiketta.




sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Gluteeniton kinderpiirakka


Pohja

6dl sokeria
5dl gluteenittomia jauhoja
2tl vaniljasokeria
4tl leivinjauhetta
6rkl tummaa kaakaojauhetta
3dl kuumaa vettä
300g sulatettua voita
4 munaa

Sekoita kuivat aineet. Lisää kiehuva vesi ja sulatettu rasva vuorotellen. Sekoita munat puuhaarukalla taikinan joukkoon. Kaada leivinpaperilla vuorattuun uunipeltiin ja paista 200 asteessa noin 25-35 min. Jäähdytä hyvin.


Voikreemi

150g pehmeää voita
5dl tomusokeria
4tl vaniljasokeria
2 keltuaista

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokerit vaahdoksi. Lisää keltuaiset ja vatkaa vielä hetki. Jos kreemi on liian jäykkää, lisää hieman vettä koko ajan vatkaten. Levitä piirakan päälle ja nosta pohja kylmään hetkeksi, jottei kreemi ja suklaakuorrute sekoitu keskenään.


Kuorrutus

400g maitosuklaata
100g valkosuklaata

Sulata maitosuklaa vesihauteessa. Levitä sulanut suklaa jähmettyneen kreemin päälle. Sulata valkosuklaa ja koristele piirakka mielesi mukaan.





keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Helppo suklaajuustokakku

150g keksejä
50g voita

Täyte:
400g tuorejuustoa/mascarponea
4dl vispikermaa
6kpl liivatelehtiä
½dl maitoa
130g valkosuklaata
130g maitosuklaata
130g tummaasuklaata

Päälle: 
Pätkisrouhetta

Murskaa keksit, sekoita sulatettu voi. Painele vuoan pohjalle ohueksi kerrokseksi. 
Vaahdota kerma, lisää juusto. Liota liivatteet kylmässä vedessä, sekoita kuumaan maitoon. Lisää täytteeseen. Jaa täyte kolmeen osaan ja sulata suklaat erikseen. Sekoita yhteen osaan valkosuklaa ja toiseen maitosuklaa ja kolmanteen tummasuklaa. Kaada tummasuklaatäyte pohjan päälle. Kaada sen päälle valkosuklaatäyte varovasti levittäen. Päällimmäiseksi maitosuklaatäyte myös varovasti levittäen. Ripottele päälle vielä pätkisrouhe. Anna jähmettyä jääkaapissa 2-3 tuntia.



Pahoittelen rumia kiireessä otettuja kuvia :(

Dumlemuffinit 24kpl


5dl vehnäjauhoja
2dl sokeria
4rkl kaakaojauhetta
2tl leivinjauhetta
2tl vaniljasokeria
½tl suolaa
150g voita
2½dl maitoa
1 muna
dumleja

Sekoita kuivat aineet. Sulata voi. Sekoita voi, maito ja muna. Lisää seos kuivien aineiden sekaan. Annostele muffinivuokiin noin ruokalusikallinen taikinaa, lisää dumle ja lisää toinen lusikallinen taikinaa. Kannattaa käyttää amerikkalaisia muffinivuokia tai muffinipeltiä. Paista 190 asteessa n.20min.



sunnuntai 5. elokuuta 2012

Rippikakku

Elikäs tälläisen rippikakun tekaisin Aleksin serkulle Ronille :)



Sisällä kermavaahtoa, mansikkahilloa ja mansikoita. Risti tehty marsipaanista ja maalattu elintarvikeväreillä. Ketju on tehty pehmeistä hopeakuulista. Oli hyvää, vaikka itse sanonkin ;)

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Alisan synttärikakku

Se Alisan "hääkakun" tapanen synttärikakku !
Elikäs Aleksin pikkusisko halus, että teen sille hääkakun tapasen synttärikakun, eli semmosen mukavan kolmikerroksisen väkerryksen. Ja minä, tyhmä kun olen, lupauduin !

Tarkoituksena oli käydä ostamassa Kajaanin Ullan Unelmasta tarvikkeita tuohon kakkuun, mutta arvatkaapas mitä! Tottakai oli mun tuuria, että sitä liikettä ei enää ollu olemassakaan :S Noh, cittarista onneksi löyty tarvikkeita jonkin verran, muun muassa pinkkiä ja sinistä marsipaania. Uupumaan jäi muun muassa marsipaanimuotit, elintarvikeliima ja hienot kynttilät :<



 Tästä toivuttuani pääsin väkertämään marsipaanikukkia ja lehtiä ilman muottia, ensin mietin sormi suussa, että miten mä onnistun, mutta käytin sitten apuna semmosta tähden muotoista piparkakkumuottia ja muokkailin vähän niitä tähtiä :P

Pinkki marsipaanikukka
Marsipaanilehti
Sininen marsipaanikukka
Kakun päällystin vaahtokarkkimassalla, tarkemmat ohjeet voit katsoa vaikka kinuskikissan sivuilta.

Koristeena käytetty marsipaania, koristelugeelejä ja tommosta karkkinauhaa jota ostettiin kajaanin markkinoilta :) Koristeet on kiinnitetty sulalla sokerilla ja koristelugeelillä.

Värkkäsin tuota kakkua yhteensä n. 10h, että ihan kivasti siihen sai aikaa uppoamaan ! :D

Ylimässä kerroksessa on täytteenä mansikoita ja semmonen suklaatäytehässäkkä :D
Keskimmäisessä kerroksessa on mansikkahilloa, mansikkaa, banaania ja normaalia kermavaahtoa.
Alimmassa kerroksessa on banaania ja sitä suklaatäytehässäkkää. 


"suklaatäytehässäkän" ohje:
5dl kermaa
400g maustamatonta tuorejuustoa
200g minttukrokanttisuklaata rouhittuna
100g tummaasuklaata rouhittuna
2rkl chokocappuccinojauhetta
2rkl vaniljasokeria

Vaahdota kerma, lisää tuorejuusto, suklaarouheet, chokocappuccinojauhe ja vaniljasokeri, sekoita hyvin. 


Kakkupohjat tein sillä perinteisellä ohjeella, että munia, sokeria ja jauhoja on saman verran. Jos kaipaat tarkempaa ohjetta sen voit katsoa mm. kinuskikissan sivuilta.


Ja tässäpä lisää kuvia lopputuloksesta:
Kukkatäytekakku

Kukkakakku

Kukkasyntymäpäiväkakku